Mistä aloittaa hiilijalanjäljen laskenta? Tutustu oppaaseen!
Hiilijalanjäljen laskenta on moniulotteinen prosessi, jota ohjaavat erilaiset ohjeistukset ja standardit. Laskennassa tulee ottaa huomioon esimerkiksi erilaisia rajauksia, runsaasti dataa ja tulosten todentamista. Mitkä asiat vaikuttavat hiilijalanjäljen muodostumiseen?
Hiilijalanjäljen laskeminen on tärkeä askel kohti ilmastoystävällisempiä toimintatapoja. Virheiden pelkäämisen sijaan tärkeintä on päästä alkuun. Päästöjen laskemisessa tulee ottaa huomioon monia asioita, mutta kansainväliset ohjeistukset ja standardit auttavat eteenpäin.
Tärkeimmät raamit elinkaarilaskennalle ja hiilijalanjälkilaskennalle määrittävät kansainväliset ympäristöstandardit, eli ISO-standardit, joiden tarkoituksena on luoda maailmanlaajuisille markkinoille yhtenäisiä pelisääntöjä. Hiilijälkilaskentaa ohjaa ISO 14000 -standardisarja, joka keskittyy ympäristöasioiden hallintaan ja ympäristönsuojelun tason parantamiseen.
Myös EU-tasolla on tehty tarkempia ohjeistuksia hiilijalanjälkilaskennalle. Euroopan komission kehittämä tuotteiden ympäristöjalanjälkimenetelmä, (PEF, eli Product Environmental Footprint) ohjaa tuotteiden koko elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten arviointia. Se ohjeistaa, miten tuotteen ympäristövaikutukset mallinnetaan. Tuotteen ympäristöjalanjälki koostuu kuudestatoista ympäristövaikutusluokasta. PEF-ohjeissa määritellään jokaiselle ympäristövaikutusluokalle vaikutusarviointimallit, ja määritellään, millaisia lähtötietoja eri tuoteryhmille vaaditaan.
Tämä opas kertoo, kuinka hiilijalanjälkeä lasketaan näiden ohjeistusten pohjalta ja mitkä asiat päästöihin vaikuttavat.
Fossiilisista päästöistä täytyy päästä eroon. Riippumatta siitä, onko laskenta tehty täydellisesti, hiilijalanjäljen laskeminen on aina parempi, kuin ei laskentaa ollenkaan. Jos pelkäämme tekevämme laskuvirheitä, ja emme laske mitään, ilmakehään voidaan päästää kuinka paljon päästöjä tahansa.
Ernesto Hartikainen
CEO
1. Mitä hiilijalanjälkilaskennassa pitää ottaa huomioon?
Hiilijalanjälkilaskenta perustuu kahteen muuttujaan: aktiviteettiin ja päästökertoimeen:
Aktiviteettimuuttuja = mitä tahansa toimintaa, josta syntyy päästöjä
Aktiviteetin arvo voidaan ilmoittaa esimerkiksi kilogrammoina, tonnikilometreinä tai kilowattitunteina.
Päästökerroin = toiminnan intensiteetti
Kasvihuonekaasupäästöjen määrä ilmaistaan hiilidioksidiekvivalentteina, eli päästöjen yhteismitalla, jonka avulla voidaan laskea yhteen eri kasvihuonekaasujen vaikutuksia.
Päästökertoimet muodostetaan matemaattisesti erilaisten tutkimusten, artikkeleiden ja raporttien avulla. Asiantuntija käy läpi kirjallisuutta ja mallintaa tuotteiden päästökertoimia, eli laskee, kuinka paljon päästöjä syntyy. Asiantuntijoiden mallinnusten lisäksi laskennassa voidaan käyttää myös yleisiä tietokantoja, joissa on erilaisia päästökertoimia.
Mallintaminen tuottaa päästökertoimia
Päästöjen mallintamiseen käytetään erilaisia metodeja. Esimerkiksi kansainvälisellä ilmastopaneelilla IPCC:llä on kaavakokoelma, jonka perusteella mallitamista voidaan tehdä.
Mallintamismetodeja on kuitenkin monia muitakin, ja eri metodeilla saadut tulokset eroavat jonkin verran toisistaan. Tulosten vertaileminen on siis hankalaa. Laskentametodit ovat monesti myös luottamuksellista tietoa, eikä niitä avata julkisesti. Metodien läpinäkyvyys olisi kuitenkin tärkeää, jotta laskentojen vertaileminen olisi mahdollista.
Suomessa on parhaillaan käynnissä pyrkimyksiä laskentatapojen yhtenäistämiseen. Luonnonvarakeskuksen vetämässä LCAFoodPrint-hankkeessa pyritään löytämään kansallisesti ja jopa kansainvälisesti yhteneviä linjauksia päästöjen mallintamiseen.
Pysy kärryillä ja tilaa viestimme ilmastosta, elintarvikealasta ja ruuan tuotantoketjusta suoraan sähköpostiisi!
Eri päästötyypit: Fossiiliset, biogeeniset ja maankäytön päästöt
Hiilijalanjälkeen vaikuttavat sekä fossiiliset, biogeeniset että maankäytöstä ja sen muutoksista johtuvat päästöt.
Fossiiliset päästöt
Fossiiliset päästöt syntyvät fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Fossiiliset polttoaineet, kuten öljy, maakaasu ja kivihiili, ovat peräisin muinaisista eloperäisistä aineista, jotka ovat muuttuneet fossiileiksi maankuoren syvyydessä miljoonien vuosien aikana.
Biogeeniset päästöt
Biogeeniset päästöt ovat biopohjaisten, lähinnä metsistä ja pelloilta saatavaan raaka-aineeseen perustuvien tuotteiden päästöjä. Ne syntyvät biogeenisten hiilivarastojen muutoksista eli hiilen siirtymisestä varastosta ilmakehään ja sieltä takaisin. Biogeenistä hiiltä vapautuu ilmakehään esimerkiksi biomassan polton tai sen luonnollisen hajoamisen yhteydessä.
Maankäytön ja maankäytön muutosten päästöt
Maankäytöstä aiheutuvat päästöt ovat kasvihuonekaasupäästöjä, jotka johtuvat ihmisen toiminnasta ja maankäytön muutoksista, kuten metsäkato, maankäytön muuttaminen maatalouskäyttöön, kaavoitus, kaivostoiminta ja kaupungistuminen. Nämä päästöt syntyvät suoraan tai epäsuorasti maan ja ekosysteemien muutoksista. Usein hiilijalanjäljellä tarkoitetaan vain fossiilisia päästöjä, ja esimerkiksi yrityskohtaisissa scope-laskelmissa ja tuotekohtaisissa laskennoissa lasketaan nimenomaan fossiilisia päästöjä.
Eri päästöjen roolit hiilenkierrossa ja hiilijalanjälkilaskennassa
Fossiilisilla materiaaleilla hiilivarastojen muutos on hyvin suoraviivaista. Poltossa fossiilinen hiili siirtyy varastosta ilmakehään, eikä enää palaa fossiiliseen varastoon. Uusiutuvilla biomateriaaleilla tilanne on mutkikkaampi, koska biomassasta ilmakehään siirtynyttä hiiltä sitoutuu uudelleenkasvun aikana takaisin biogeeniseen hiilivarastoon.
Biogeeniset päästöt lasketaan usein nollaksi, koska biologisen hiilen varastoitutumis- ja vapautumissykli on fossiilista hiiltä huomattavasti lyhyempi. Se sitoutuu ja vapautuu. Kasvavaa keskustelua käydään parhaillaan siitä, pitääkö pitkäaikaisesti sitoutunut hiili ja maankäytöstä vapautuvat päästöt laskea. Luvut pitää nykyään ilmoittaa fossiilisten päästöjen rinnalla.
Laskennan rajaukset ja elinkaarivaiheet
Pääsääntö elinkaaripäästöjen laskennassa on, että päästöt lasketaan koko elinkaaren ajalta, eli niin sanotulla kehdosta hautaan -rajauksella. Tässä rajauksessa huomioidaan kaikki päästöt raaka-aineiden valmistuksesta aina tuotteen hävittämisestä aiheutuviin päästöihin.
Toinen yleinen rajaus on huomioida päästöt vain raaka-aineiden valmistuksesta tuotantoon asti. Tätä rajausta käytetään usein esimerkiksi ruuan hiilijalanjälkilaskennassa ja sitä kutsutaan kehdosta portille -rajaukseksi. Käytännössä tähän rajaukseen kuuluu kaikki se, johon vaikkapa elintarvikeyritys pystyy itse vaikuttamaan. Ruokatuotteissa tähän kuuluu raaka-aineiden tuottaminen, kuljetukset tehtaalle, prosessointi tehtaassa ja pakkaaminen.
Näiden rajausten pohjalta elinkaaripäästöjen laskentaan otetaan mukaan erilaisia elinkaarivaiheita joihin kuuluvat:
Raaka-aineet
Hankinta / kuljetukset
Tuotanto
Pakkaukset
Tuotteen kuluttaminen
Jätteidenkäsittely
Standardit määrittävät elinkaarivaiheet, mutta niistä saatetaan toisinaan käyttää eri nimiä. Esimerkiksi hankinnoista käytetään myös nimitystä kuljetukset. Laskennan lopputulokseen termeillä ei kuitenkaan ole merkitystä. Elinkaarivaiheiden nimiä pyritään kuitenkin yhtenäistämään selvyyden vuoksi.
Mistä elinkaarivaiheiden päästöt sitten muodostuvat?
Tähän vaiheeseen kuuluvat kaikki materiaalipanokset, joita tuotteen valmistamiseen tarvitaan. Päästöt muodostuvat siitä, mitä raaka-aineet ovat ja paljonko niitä tarvitaan. Eri raaka-aineiden päästökertoimia on määritelty useissa tutkimuksissa eri asteilla. Joissakin tutkimuksissa käsitellään puhtaiden raaka-aineiden päästökertoimia, kuten esimerkiksi, paljonko päästöjä viljely aiheuttaa. Toisaalta tutkimuksissa voidaan myös määritellä prosessoidumman tuotteen, esimerkiksi omenasoseen, päästöjä.
Tuotanto tarkoittaa tuotteen prosessointia, jossa raaka-aineet muokataan lopputuotteeksi. Päästöt syntyvät siitä, että prosessi kuluttaa energiaa (sähköä, lämpöä tai höyryä). Tuotannon kohdalla selvitetään, miten energiaa on tuotettu ja huomioidaan sekä käytetyn energian määrä että siitä aiheutuvat päästöt. Lisäksi arvioidaan sivuvirtojen ja jätteiden aiheuttamat päästöt.
Tämä vaihe kattaa polttoaineet, eli kuinka paljon dieseliä, bensaa tai polttoöljyä käytetään. Myös kuljetusväline otetaan huomioon, sillä esimerkiksi sähköautolla kulkemisesta ei synny päästöjä, mutta auton valmistamisesta syntyy. Hankintaketjussa otetaan huomioon päästökertoimina niin tiet, rautatiet, ilma- kuin vesitiet.
Pakkausmateriaali voidaan ajatella raaka-aineeksi, mutta standardeissa se on kuitenkin määritelty erilliseksi elinkaarivaiheeksi. Pakkausten päästökerroin muodostuu siitä, kuinka pakkausmateriaali on tuotettu.
Kun kuluttaja on ostanut tuotteen, sen käytön aikana syntyy erilaisia päästöjä. Ne muodostuvat esimerkiksi tuotteen valmistuksen sähkönkulutuksesta, sen säilytykseen käytettävien kylmälaitteiden sähkönkäytöstä tai tuotteiden kunnossapidon energiankulutuksesta.
Tuotteen saavuttaessa käyttöikänsä lopun, se hävitetään tai kierrätetään. Tämän elinkaarivaiheen päästöt syntyvät esimerkiksi jätteenkäsittelylaitoksen tai kierrätysprosessien energiankulutuksesta ja kaatopaikalta vapautuvista metaanipäästöistä.
Tähän vaiheeseen kuuluvat kaikki materiaalipanokset, joita tuotteen valmistamiseen tarvitaan. Päästöt muodostuvat siitä, mitä raaka-aineet ovat ja paljonko niitä tarvitaan. Eri raaka-aineiden päästökertoimia on määritelty useissa tutkimuksissa eri asteilla. Joissakin tutkimuksissa käsitellään puhtaiden raaka-aineiden päästökertoimia, kuten esimerkiksi, paljonko päästöjä viljely aiheuttaa. Toisaalta tutkimuksissa voidaan myös määritellä prosessoidumman tuotteen, esimerkiksi omenasoseen, päästöjä.
Tuotanto tarkoittaa tuotteen prosessointia, jossa raaka-aineet muokataan lopputuotteeksi. Päästöt syntyvät siitä, että prosessi kuluttaa energiaa (sähköä, lämpöä tai höyryä). Tuotannon kohdalla selvitetään, miten energiaa on tuotettu ja huomioidaan sekä käytetyn energian määrä että siitä aiheutuvat päästöt. Lisäksi arvioidaan sivuvirtojen ja jätteiden aiheuttamat päästöt.
Tämä vaihe kattaa polttoaineet, eli kuinka paljon dieseliä, bensaa tai polttoöljyä käytetään. Myös kuljetusväline otetaan huomioon, sillä esimerkiksi sähköautolla kulkemisesta ei synny päästöjä, mutta auton valmistamisesta syntyy. Hankintaketjussa otetaan huomioon päästökertoimina niin tiet, rautatiet, ilma- kuin vesitiet.
Pakkausmateriaali voidaan ajatella raaka-aineeksi, mutta standardeissa se on kuitenkin määritelty erilliseksi elinkaarivaiheeksi. Pakkausten päästökerroin muodostuu siitä, kuinka pakkausmateriaali on tuotettu.
Kun kuluttaja on ostanut tuotteen, sen käytön aikana syntyy erilaisia päästöjä. Ne muodostuvat esimerkiksi tuotteen valmistuksen sähkönkulutuksesta, sen säilytykseen käytettävien kylmälaitteiden sähkönkäytöstä tai tuotteiden kunnossapidon energiankulutuksesta.
Tuotteen saavuttaessa käyttöikänsä lopun, se hävitetään tai kierrätetään. Tämän elinkaarivaiheen päästöt syntyvät esimerkiksi jätteenkäsittelylaitoksen tai kierrätysprosessien energiankulutuksesta ja kaatopaikalta vapautuvista metaanipäästöistä.
Primääridata ja sekundääridata täydentävät toisiaan
Primääridata
Hiilijalanjälkilaskennassa primääridata tarkoittaa todellista tietoa toiminnasta ja vaikutuksista, esimerkiksi raaka-aineiden määrästä tai energiankulutuksesta. Se on raakadataa, jota saadaan suoraan esimerkiksi raaka-aineen toimittajalta tai tuotetta valmistavalta yritykseltä.
Primääridata on keskeinen osa hiilijalanjälkilaskentaa, koska se tarjoaa alkuperäisen tiedon hiilipäästöistä ja niiden lähteistä. Primääridataa tarvitaan jokaisessa elikaarivaiheessa, jotta voidaan mitata päästöt tarkasti ja luotettavasti.
Sekundääridata
Sekundääridataksi puolestaan kutsutaan tietokantoihin ja muihin tilastollisiin yleistyksiin perustuvaa tietoa. Toisin kuin primääridata, sekundääridata ei ole suoraan alkuperäisistä lähteistä peräisin, vaan se perustuu toisten tutkijoiden, organisaatioiden tai julkisten lähteiden jo keräämään ja julkaistuun tietoon.
Hiilijalanjälkilaskennassa sekundääridata voi tarjota tietoa tuotteiden, palveluiden tai prosessien aiheuttamista hiilipäästöistä eri vaiheissa elinkaarta, kuten raaka-aineiden tuotannossa, valmistuksessa, kuljetuksessa tai hävittämisessä.Sekundääridata voi sisältää myös valmiita päästökertoimia.
Yleisesti hiilijalanjälkilaskennassa voidaan tehdä kolmenlaisia laskentoja: yrityskohtaisia, tuotekohtaisia tai projektikohtaisia laskelmia.
Oli kyseessä sitten tuote- tai yrityskohtainen laskenta, ideana on rakentaa inventaario syntyneistä päästöistä. Laskennassa kuvataan, millaisia päästöjä on syntynyt ja niitä pystytään summaamaan.
Päästöraportointi on tulossa vahvasti osaksi yritysten arkea. Viranomaiset ovat tiukentamassa ei-taloudellisen raportoinnin vaatimuksia ja tulevaisuudessa yritysten tuleekin raportoida päästöistään vuosittain tilinpäätösten tapaan.
Yleisin yritysten ympäristövaikutusten laskemiseen käytetty standardi on GHG-protokolla (Greenhouse Gas Protocol). Sen määrittelemät päästöluokat ovat Scope 1, 2 ja 3, jotka kuvaavatkolmella eri rajauksella yrityksen toiminnan kokonaispäästöjä, jotka syntyvät sekä yrityksen suorasta että epäsuorasta toiminnasta.
Scope 1 Yrityksen oman toiminnan päästöt
Tämä päästöluokka tarkoittaa yrityksen omalla toiminnallaan aiheuttamia päästöjä. Näihin kuuluvat esimerkiksi:
Oma energiantuotanto, esimerkiksi lämmön tuottamiseksi poltettava öljy
Sisäinen liikenne, jossa käytetään dieseliä tai bensaa.
Valmistusprosessi joillakin teollisuudenaloilla, joissa itse prosessissa vapautuu hiilidioksidia.
Mahdolliset vuodot, jos esimerkiksi jäähdytyslaitteista tai putkistoista vuotaa kaasuja.
Scope 2 Ostoenergiasta syntyvät päästöt
Tähän luokkaan kuuluvat kaikki epäsuorat päästöt, jotka syntyvät siitä, kun yritys ostaa energiaa, esimerkiksi sähköä, lämpöä, höyryä tai jäähdytystä. Energiantuotannossa yhden yrityksen Scope 1 -päästöt voivat myös olla toisen yrityksen Scope 2 -päästöjä.
Scope 3 Yrityksen arvoketjusta syntyvät epäsuorat päästöt
Scope 3 -päästöt kuvaavat välillisiä päästöjä, jotka johtuvat organisaation toiminnasta, mutta tapahtuvat sen arvoketjussa, esimerkiksi raaka-aineiden hankinnassa, tuotteiden valmistuksessa, käytössä, hävittämisessä tai kuluttajien käytössä.
Tämän luokan päästöt jaetaan alavirran ja ylävirran päästöihin. Ylävirran päästöt syntyvät ennen kuin yritys on vastaanottanut tuotteen ja käyttää sitä. Alavirran päästöt taas syntyvät sen jälkeen, kun yritys on myynyt tuotteen eteenpäin.
Scopet ovat siis yritystason laskentaa, jossa huomioidaan sisäinen toiminta, ostettu energia ja kaikki, mitä hankitaan ja myydään pois.
Tuotekohtaisessa laskennassa taas otetaan huomioon kaikki päästöt, joita syntyy tuotteen valmistamisessa. ISO-standardit määrittävät yleiset raamit sille, mitä kaikkea tuotteen elinkaareen huomioidaan ja mitkä päästöt kuuluvat tietylle tuotteelle. Standardit rajaavat muun muassa sitä, millaisia biogeenisiä päästöjä huomioidaan. Esimerkiksi puun palamisen päästöjä ei huomioida vaan lasketaan lähinnä fossiilisia päästöjä.
Varsinkin tuotteiden hiilijalanjälkilaskennassa kannattaa olla tarkkana, millaisilla rajauksilla laskenta on tehty. Tuotteen elinkaari on mahdollista pilkkoa moneen osaan ja laskea päästöjä kehdosta portille, asiakkaalle tai hautaan tai esimerkiksi tehtaalta hautaan. PEF – Product Environmental Footprint eli tuotteen ympäristöjalanjälki -aloite pyrkii yhtenäistämään tuotteiden ympäristövaikutusten arviointia.
Ketjutetussa elinkaarilaskennassa käytetään kehdosta portille -rajausta, eli kuluttaminen ja jätteiden käsittely on rajattu pois, sillä näin yhden tuotteen tulosta voidaan käyttää toisen tuotteen raaka-aineena. Ihmisten kulutuskäyttäytyminen ja jätteidenkäsittely sisältävät usein myös paljon oletuksia, sillä niihin liittyy vahvasti yksittäisten ihmisten käyttäytyminen, jota on hankalaa seurata tarkasti.
🌾 Tuotekohtainen hiilijalanjälkilaskenta kattaa koko elinkaaren: Case Helsingin Mylly
Tämä tarkoittaa sitä, että lasketaan kaikki päästöt, joita on syntynyt tuotteen valmistamiseksi, jonka jälkeen päästöt jaetaan tuotoksilla. Näin hiilijalanjälki voidaan kohdentaa jokaiselle tuotteelle.
Samasta tuotantoprosessista voi syntyä useita tuotevirtoja, sivutuotteita tai jätevirtoja. Silloin tarvitaan allokointia, eli syntyneet päästöt jyvitetään tietyssä suhteessa päätuotteelle ja sivutuotteelle tai jätteelle. Usein tämä tehdään taloudellisen allokoinnin periaatteella, eli arvioidaan päätuotteen kokonaisarvo sekä sivutuotteiden arvo ja määritellään suhteessa päästöt molemmille. Jyvittämistä voi tehdä myös esimerkiksi massan tai energiasisällön perusteella. Yrityskohtaisessa laskennassa jyvitystä ei tarvitse tehdä.
Myös tuotekohtaisissa laskennoissa tehdään erilaisia rajauksia siihen, mitä päästöjä huomioidaan osana tuotteen valmistamista.
Monesti laskennoissa esimerkiksi liikennevälineille lasketaan vain ne päästöt, joita syntyy liikennevälineen käytöstä ja rajataan pois muun muassa autotehtaan rakentamisesta syntyvät päästöt.
Raja on siis vedettävä johonkin kohtaan ja rajaukset tehdään osana taustalaskentaa, jossa määritellään päästökertoimet. Rajausten tekemistä ohjaavat standardit ja yleiset käytännöt, mutta lopulta päästökertoimien laatija määrittää rajauksen.
Suurin osa elinkaariarvioinnin pulmista liittyykin siihen, kuinka saadaan tarpeeksi kattava ymmärrys siitä, mitä on huomioitu laskennassa. Vaikka standardit määrittävät rajaamista, tiedon saaminen on haasteellista.
Hiilijalanjälkilaskuri sisältää päästökertoimet ja laskentaohjeistukset
Kaikkiin uusimpiin standardeihin ja laskentalogiikoihin perehtyminen vaatii asiantuntijan työtä. Helppokäyttöisellä hiilijalanjälkilaskurilla kuka vain voi tehdä laskentaa ilman syväosaamista!
3. Tulosten todentaminen
Hiilijalanjälkilaskentaa voi siis tehdä kuka tahansa, ja sitä tehdään hyvin erilaisilla metodeilla. Uskottavuuden vuoksi laskentamenetelmien läpinäkyvyys olisikin tärkeää.
Tärkeintä on tietenkin saada lukuja aikaiseksi, jotta niitä on ylipäätään mahdollista raportoida vuositasolla. Raportointiin on myös omat standardinsa, ja useimmiten niissä vaaditaan selvennyksiä sille, kuinka tieto on saatu ja millaisia päästökertoimia on käytetty. Tärkeää on myös, että vuosien saatossa tuloksia täsmennetään, kun saadaan uutta tietoa. Useat eri tahot, kuten Euroopan komissio, Suomen Luonnonvarakeskus ja Tanskan valtio pyrkivät harmonisoimaan menetelmiä, joilla mitataan ja raportoidaan elintarvikkeiden hiilijalanjälkeä. Harmonisoinnin tavoitteena on luoda yhtenäinen ja läpinäkyvä viitekehys, joka mahdollistaa eri elintarviketuotteiden ympäristövaikutusten merkityksellisen vertailun.
Jos yritys on asettanut ja haluaa saavuttaa esimerkiksi Science-based targets -aloitteen tavoitteet, hiilijalanjälkilaskennassa saatujen tulosten on oltava ulkopuolisen tahon verifioimia eli todentamia. Myös julkisissa markkinointiväittämissä tulosten todentaminen on erityisen tärkeää. Yrityksen sisäiseen käyttöön hiilijalanjälkeä voi laskea ilman verifiointia.
Todentamisessa ulkopuolinen taho käy läpi laskennan tulokset ja syöttötiedot, johon laskenta perustuu. Asiantuntija selvittää, miten tiedot on saatu ja vaikuttavatko ne todenmukaisilta sekä ovatko tulokset uskottavia.
Usein kysyttyä hiilijalanjälkilaskennasta
Hiilijalanjälki lasketaan kertomalla aktiviteettimuuttuja päästökertoimella.
Aluksi muodostetaan inventaario kaikista päästöjä aiheuttavista toiminnoista, eli aktiviteettimuuttujista, esim. raaka-aineet, kuljetukset, tuotantopanokset ja pakkaus. Sen jälkeen kaikki muuttujat kerrotaan niiden päästökertoimilla.
Tulos ilmaistaan CO2-ekvivalentteina, joka on yhteismitta kaikista eri kasvihuonekaasuista.
Biocode-hiilijalanjälkilaskurilla laskenta on helppoa, sillä päästökertoimet ja päästöjen muuttaminen CO2e-muotoiseksi on sisäänrakennettu työkaluun. Käyttäjien tarvitsee vain syöttää tiedot omista prosesseistaan.
Päästökertoimia löytyy erilaisista tieteellisistä julkaisuista ja päästökerrointietopankeista, kuten Ecoinvent. Päästökertoimia on myös sisäänrakennettuna digitaalisiin hiilijalanjälkilaskureihin, kuten myös Biocodeen.
Hiilijalanjälki on alati muuttuva, se voi muuttua esimerkiksi tuotantotapojen, raaka-aineiden tai vaikkapa kuljetusmatkojen muuttuessa. Myös päästökertoimiin sekä laskentametodeihin tulee jatkuvasti päivityksiä kun tiede ja mallinnukset niiden takana tarkentuvat. Siksi hiilijalanjälkeä on tärkeää mitata jatkuvatoimisesti.
Esimerkiksi tehtaassa valmistetaan usein useampaa kuin yhtä tuotetta, jolloin pitää tehtaan päästöt allokoida, eli jakaa tuotteiden kesken. Tuotekohtaisen energiankulutuksen voi arvioida esimerkiksi selvittämällä tehtaan kokonaisenergiankulutus ja jakamalla se eri tuotosten massasuhteilla, taloudellisilla arvoilla tai tuotannossa vietetyllä ajalla.
Selkeää tuotteiden hiilijalanjälkivertailua
Biocoden hiilijalanjälkimerkin avulla ilmastoystävällisten tuotteiden vertailu ja valinta on entistä helpompaa ja ymmärrettävää. Merkin avulla hiilijalanjälki vertautuu omassa tuotekategoriassa olevien tuotteiden hiilijalanjälkeen.
