Yhteystiedot
Kirjaudu
Kokeile nyt

Miten Biocode vastaa Luken kehittämiin ympäristöjalanjäljen laskenta- ja viestintäohjeisiin?  

Emma Valli

Marketing Coordinator

Luonnonvarakeskus on julkaisemassa vuoden 2024 lopulla kansalliset ruokatuotteiden elinkaariarviointi- sekä viestintäohjeet. Näitä ohjeita on valmisteltu yhdessä toimialan edustajien, tutkimuslaitosten sekä yliopistojen kanssa LCAFoodPrint -hankkeessa. Ohjeet perustuvat sekä olemassa olevaan että valmisteilla olevaan EU-lainsäädäntöön (Kuluttajansuojadirektiivi (UCP), Green Claims -direktiiviehdotus), Suomen kansalliseen lainsäädäntöön ja valvontaan (Kuluttaja-asiamiehen linjaukset) ja ympäristövaikutusten arviointiin liittyviin ISO-standardeihin. 

Biocode on ollut hankkeen alusta asti mukana sekä laskentaohjeistus- että viestintätyöryhmässä. Meidän mielestämme on ensiarvoisen tärkeää, että varsinkin kuluttajille suuntautuvaan jalanjälkiviestintään on koko elintarvikealalla yhteneväiset säännöt. Kuluttajaviestintä ei saa olla harhaanjohtavaa ja niiden pohjana olevat laskentatavat on oltava harmonisoidut, jotta viestit eivät vääristy. 

Ohjeistukset tulevat olemaan suhteellisen tarkat, mutta ylätasolla voidaan sanoa, että jatkossa jalanjälkiviestinnässä tulee huomioida seuraavat asiat:  

  • Ympäristöjalanjälki arvioidaan elinkaariarvioinnin standardisoituja menetelmiä hyödyntäen 
  • Tuotteen koko elinkaari tulee huomioida (kehdosta hautaan
  • Olennaisuusperiaatteet tulee huomioida 
  • Laskentaraportin tulee olla avoimesti saatavilla elinkaari-inventaarioineen, rajauksineen sekä menetelmät kuvattuina 
  • Todentaminen tapahtuu valitun arviointimenetelmän standardia vasten, esim. PEF tai ISO-standardit 
  • Esitetty tulos täytyy olla täsmällinen, selkeä ja yksiselitteinen 

Mihin Biocode jo nyt vastaa? 

💚 LCA-menetelmät

Biocoden tuotekohtaisella hiilijalanjälkilaskurilla pystyy laskemaan tuotteen hiilijalanjäljen yleisiä elinkaariarvioinnin menetelmiä hyödyntäen. Elinkaari-inventaariot työkalussa ovat selkeitä ja havainnollistavia ja niitä on helppo muodostaa. Seuraamme PEF:iä, ISO-Standardeja, IPCC:n laskentaohjeistuksia ja GHG-protokollaa kaikilta mahdollisilta osilta. Tutustu laskentamenetelmiin tarkemmin.

💚 Avoin raportointi

Laskuri antaa tulokseksi yksiselitteisen hiilijalanjäljen ja kattavan hiilijalanjälkiraportin, jonka voi viedä joko omille sivuille tai Biocoden raportointipalveluun. Siellä se on julkisesti saatavilla.  Voit hyödyntää hiilijalanjälkitietoa myös esimerkiksi omilla verkkosivuilla, tuotepakkauksissa tai sosiaalisessa mediassa.  


Mitä kehitämme parhaillamme?  

💛 Käytön aikainen ja hävitys -elinkaarivaiheet

Tällä hetkellä Biocode tarjoaa kehdosta tehtaan portille –laskentaa. Tuotekehityksemme työskentelee ahkerasti, että käytön aikaisen sekä hävityksen elinkaarivaiheet saadaan lisättyä Biocoden laskuriin. Se mahdollistaa kehdosta hautaan –laskentojen tekemisen, jota myös Luke tulee suosittelemaan, kun laskentaohjeistus julkaistaan. 

Kun ominaisuus julkaistaan, kehotamme Biocoden käyttäjiä päivittämään omat olemassa olevat laskennat näiltä osin.

💛 Kumppanuudet laajennettuun palvelutarjoamaan

Biocode on digitaalinen hiilijalanjälkilaskuri, ja vaikka meillä on paljon syvällistä asiantuntemusta ja osaamista eri elinkaariarvioinnin sekä ympäristöviestinnän teemoihin, emme ole IT-, ympäristö- tai markkinointikonsultointiyritys. Olemme avanneet keskusteluja erilaisten kumppaneiden kanssa, ja verkostostamme löytyy tekijöitä olennaisuusanalyysien tekoon, kolmannen osapuolen todentamiseen sekä vaikuttavaan vastuullisuusviestintään. 

💛 Hiilijalanjälkimerkki

Biocodella on oma hiilijalanjäljen viestintäratkaisu, jossa on tuotekategoriakohtainen benchmark-luokittelu A:sta E:hen. Kehitämme ratkaisua edelleen niin, että se esittää jatkossa myös hiilijalanjäljen selkeästi. Green Claims –direktiiviratkaisua seuraamme tarkasti ja varmistamme, että kaikki palvelumme vastaavat tulevaan sääntelyyn asiaankuuluvasti.  

Vilja Hannula

Vilja Hannula

COO — Myynti & asiakashallinta

etunimi.sukunimi@biocode.io
+358 40 837 8511
LinkedIn

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vihreän rahoituksen laskelma
Artikkelit — touko 08, 2024

Hiilijalanjälki- ja päästölaskenta – miten päästä alkuun?

Suomen saaristo
Uutiset — huhti 30, 2024

Miten lisätä ruokavientiä?  

Maankäyttösektori
Artikkelit — helmi 21, 2024

Mitä SBTi FLAG-ohjeistus tarkoittaa yrityksille? 

Pysy kärryillä ja tilaa viestimme ilmastosta, elintarvikealasta ja ruuan tuotantoketjusta suoraan sähköpostiisi!




    Biocode on sitoutunut suojelemaan ja kunnioittamaan yksityisyyttäsi. Täyttämällä lomakkeen annat Biocodelle luvan käsitellä henkilötietojasi tietosuojakäytännön mukaisesti.




    Iconboxmail