Yhteystiedot
Kirjaudu
Kokeile nyt

Yhdessä kohti hiilineutraalia ruoantuotantoa

Biocode Collective

Elintarvikeyritykset voivat yhdessä parantaa planeetan elinolosuhteita ja suunnata kohti hiilineutraalia ruoantuotantoa laskemalla omien tuotteiden hiilijalanjälkeä Biocoden avulla.

Ilmaston lämpeneminen on haaste, joka koskettaa jokaista meistä. Eritoten elintarvikeyritykset ovat merkittävässä roolissa, kun puhutaan päästöjen vähentämisestä, sillä noin neljäsosa kaikista ilmastoa lämmittävistä päästöistä syntyy juuri ruoantuotannossa. Siellä, missä syntyy merkittävästi päästöjä, on myös merkittävästi vaikutusmahdollisuuksia.

Aiemmin yritykset ovat olleet aika yksin ilmastokysymysten kanssa. Biocode perustettiin, jotta voimme yhdessä matkata kohti hiilineutraalia ruuantuotantoa.

Biocoden hiilijalanjälkilaskurin avulla kaikenkokoiset elintarvikeyritykset pääsevät mukaan selvittämään ilmastovaikutuksiaan ja vähentämään päästöjään jatkuvatoimisesti. Biocoden käyttäjät saavat käyttöönsä tuotekohtaisten päästöjen arviointiin kehitetyn verkkopalvelun, asiantuntijamme avun ensimmäisiin laskelmiin sekä ilmastoprofiilin, jonka avulla voi viestiä tehdystä ilmastotyöstä. Jaamme osaamistamme ilmastovaikutusten arvioinnista käyttäjien kanssa.

Laskurin käyttö myös helpottaa elintarvikeyhtiöiden yhteistyötä viljelijöiden ja tuottajien kanssa. Tyypillisesti yli 50 % ruokatuotteen ilmastopäästöistä syntyy alkutuotannossa. Siksi vaikuttavia vastuullisuustekoja pystyy tekemään juurikin yhteistyöllä kuten Pakkasmarja on tehnyt.

Yhdessä kohti hiilineutraalia ruoantuotantoa ja vaikuttavia ilmastotekoja.

Esittelyssä asiakkaamme: Jalofoods, Kinnusen Mylly ja eniferBio.

Jalofoods

Jalofoods valmistaa kuluttajille luomusertifioiduista itävaltalaisista soijapavuista tofua ja tempeä. Tempen raaka-aineina käytetään myös kotimaisia luomuhärkäpapuja, luomuherneitä, luomutattaria ja luomuhampunsiemeniä. Tofun valmistus aloitettiin jo yli 30 vuotta sitten ja siitä lähtien yritys on tehnyt pioneerityötä tuodakseen esiin kasvisruoan tärkeän roolin ihmisten ruokakulttuurissa ja kestävässä kehityksessä.

“Viimeisimpänä kestävän kehityksen askeleena on oman biokaasulaitoksen rakennuttaminen. Soijapavusta riittää poweria niin tofun kuin siihen tarvittavan energian valmistukseen. Meille tämä on iso juttu. Laitos valmistuu maaliskuussa 2022 ja laskee entisestään hiilijalanjälkeämme.”

Jouko Riihimäki, Jalofoodsin toimitusjohtaja

Biocoden avulla Jalofoods selvittää Jalotofu-tuotteidensa hiilijalanjälkeä osana pitkäjänteistä vastuullisuustyötä. Hiilikompensoinnin kautta Jalofoods on ollut hiilineutraali jo vuodesta 2019 asti.

Lue lisää Jalofoodsin vastuullisuustyöstä

Kinnusen Mylly

Utajärveläinen perheyritys Kinnusen Mylly valmistaa gluteenittomia 65 Oats -kauratuotteita etupäässä vientiin sopimusviljelijöiltä hankitusta kaurasta. Kinnusen perheen kauramylly edustaa huipputeknologiaa ja on yksi harvoista puhtaasti gluteenittomista kauramyllyistä maailmassa.

“Perheyrityksenä Kinnusen Myllylle on ollut aina selvää, että pohjoisen ruoantuotantoketjun tulee toimia sellaisella pitkäjänteisellä ja kestävällä tavalla, että ruokaa, työtä ja elinvoimaa löytyy pohjoiselta alueelta tulevillekin sukupolville.”

Marja-Riitta Kinnunen, Kinnusen Myllyn markkinointipäällikkö

Ilmastovaikutustensa selvittämiseen Kinnusen Mylly käyttää Biocoden palvelua. Biocoden avulla yritys on saanut selville, että tuotekohtaisista päästöistä vain 1,3 prosenttia tulee itse tuotannosta. Selvittämällä päästöjään Kinnusen Mylly haluaa ymmärtää, millaisilla toimenpiteillä he voivat vaikuttaa tuotteiden ympäristöystävällisyyteen.

Biocoden palvelun avulla Kinnusen Mylly voi edistää sopimusviljelijöiden kanssa tietoon perustuvia viljelytapoja, jotka auttavat yhdessä toimimaan kestävällä ja ilmastoystävällisellä tavalla. Toimimalla paikallisesti vastuullisella tavalla, vahvistaa asemaa myös kansainvälisessäkin kaupassa.

Tutustu 65 Oats -tuotteisiin

eniferBio

Suomalainen eniferBio on start-up, joka on käynnistämässä PEKILO® P65 -proteiinin tuotannon kalateollisuuden rehun raaka-aineeksi. PEKILOn avulla voidaan korvata esimerkiksi brasilialaisesta soijasta tehty konsentraatti, jota käytetään usein kalojen rehussa. PEKILO valmistetaan etanolitehtaiden sivuvirroista, eikä sen tuotanto näin ollen vaadi maapinta-alaa viljelyyn.

eniferBio otti Biocoden käyttöön selvittääkseen PEKILOn ilmastovaikutuksia ja pystyäkseen vertailemaan sen päästöjä suhteessa muihin rehujen raaka-aineisiin.

”Meillä eniferBio:ssa PEKILO-tuotteemme ilmastovaikutusten selvittäminen on ensiarvoisen tärkeää. Tuotteen kestävyyden puolesta puhuu jo nykyään se, että sitä voidaan tuottaa Euroopassa lähellä kohdemarkkinoita, eikä tuotanto vaadi metsien kaatamista. Asiakkaillemme rehuteollisuudessa ja muillekin sidosryhmille on kuitenkin yhä tärkeämpää saada selkeitä lukuja kestävyysargumenttien tueksi. Biocode tarjoaa meille erinomaisen alustan selvittää tuotteemme ympäristövaikutuksia ja viestiä niistä.”

Simo Ellilä, eniferBion toimitusjohtaja

Lue lisää eniferBiosta

Kokeile maksutta.
Ilman sitoumuksia.

Liity mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan! Laskuriin kirjautumalla pääset välittömästi tutkimaan ja testaamaan hiilijalanjälkilaskentaa.

  • Checkcircle

    14 päivän ilmainen kokeilujakso, ilman luottokorttitietojen syöttämistä

  • Checkcircle

    TESTAA HIILIJALANJÄLKI- JA PÄÄSTÖLASKURIA

    Täydet käyttöoikeudet yrityksen päästöjen- ja tuotteiden hiilijalanjälkien laskentaan

Koulutus-, tuki- ja raportointipalvelut sisältyvät maksulliseen versioon. Tuottajien ja viljelijöiden henkilökohtainen käyttö on ilmaista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Webinaari hiilijalanjäljen laskentaan
Artikkelit — huhti 10, 2024

Hiilijalanjäljen laskenta -webinaari 8.5.2024

hailia pikkukala-annos

Hailia

Kohti kestävää kalataloutta

10 % pienemmät ilmastovaikutukset – Näin Hailia laski hiilijalanjälkensä

Uutiset — maalis 12, 2024

Miten Biocode vastaa Luken kehittämiin ympäristöjalanjäljen laskenta- ja viestintäohjeisiin?  

Pysy kärryillä ja tilaa viestimme ilmastosta, elintarvikealasta ja ruuan tuotantoketjusta suoraan sähköpostiisi!




    Biocode on sitoutunut suojelemaan ja kunnioittamaan yksityisyyttäsi. Täyttämällä lomakkeen annat Biocodelle luvan käsitellä henkilötietojasi tietosuojakäytännön mukaisesti.




    Iconboxmail